lauantai 28. syyskuuta 2013

Ensimmäinen joulukortti tänä vuonna.

lopultakin sain tehtyä ensimmäisen joulukorttini tälle vuodelle.

Bildmålarnan uutuus leima pääsi tähän korttiin. Aivan ihana. Täytyy kyllä jälleen hehkuttaa, että ovat tosiaankin onnistuneet tääs leimasimissaan. Minä tykkään.

Olen eilisen päivän leiponut kaikenlaista herkkua ja nyt pitäisi täyttää täytekakku ja sitten siivota hiukan. Huomenna vietämme Maijun synttäreitä.

torstai 19. syyskuuta 2013

Maiju 7v

Uskomattoman nopeaa kuluu aika. Vasta ihan just sain syliini pienen käärön jota aloimme kutsua pupuksi. 

Pupu sai ihan oikeankin nimen joka kuuluu Anni-Maiju Susanne, tuttavallisemmin Maiju.
Tänään tuo pupunen täyttää jo 7 vuotta. 

Kortin Pupulle tein tästä herttaisesta Bildmålarnan leimakuvasta. Värittelin muuten ensimmäisen kerran Spectrum noir tusseilla, joita ostin Näpsäkästä. 

Tässä koko kortti. Valokuvaus tornissani illalla kun lapset nukkuvat on aika haastavaa, sillä valaistus on todella heikko. 

Aamulla annoin Maijulle lahjan ja kortin ja minulle jäi mielikuva että kortti oli lahjaa tärkeämpi, sillä kortin ihailuun käytetty aika oli ihmeellisen pitkä. Aivan hämmästyin. Ilmeisesti siis onnistuin väkerrykseni kanssa :)

Hyvää Syntymäpäivää Maijulle! <3



tiistai 17. syyskuuta 2013

Askartelutaivaan Magnolia Haaste nro 17 - Maskaus

Taas on Askartelutaivaassa alkanut uusi Magnoliahaaste. Aiheenamme tällä kertaa: Maskaus.

Tässä minun DT-Työni tähän haasteeseen.

Käykäähän osallistumassa.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Traktorikortti Traktorimiehelle

Minäpä satuin olemaan yksi niistä onnekkaista joka oli juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Tarkemmin sanottuna Paperinauhassa bildmålarnan uutuusleimasimien saapuessa ;) Sain siis itselleni tämän ihanan traktorileimasimen. Mun askarteluintoni vain on ollut kateissa jo pidemmän aikaa, eikä oikein mitään valmista ole tahtonut syntyä. 

Värittelin aluksi kaksi kuvaa. Toisesta tuli sininen ja toisesta, arvaatkos minkä värinen ;)  tässä siis ensimmäisenä kasattu kortti.

Väritykseni lähikuvassa. Pablot olivat käytössä.

Tässä vielä suoraan kuvattuna tämä kortti. Kulmassa vielä pieni metallitraktori riipus.


Lauantaina kisailemme Traktorien mäkivetokisoissa Siikaisten Sammissa ja saattaapa siellä olla meiltä osallistuja myös polkutraktorikisassa. Pitäähän toki viimevuoden voittajan puolustaa sijoitustaan ;) 


maanantai 9. syyskuuta 2013

Lasten Oman Kirjakerhon satukirjasto

Meillä on viimeajat tutustuttu ahkerasti Lasten Oman Kirjakerhon Satukirjastoon iPadilla.
Lasten Oman Kirjakerhon uusi, upea digitaalinen satukirjasto tekee lukuhetkistä entistä hauskempia!
iPadilla toimivan palvelun valikoima päivittyy jatkuvasti  se sisältää pian 100 kirjaa. Palvelusta löytyy luettavaa ja katseltavaa sekä ihan pienille että leikki-ikäisille kirjojen ystäville. Satukirjastosta löydät Prinsessoja, Autoja, Nalle Puhin ja iki-ihania Disneyn klassikkohahmoja Aristokateista Tikuun ja Takuun. Palvelusta löytyy kirjojen lisäksi myös pala- ja muistipelejä sekä hupaisia hahmoesittelyjä eri-ikäisille lapsille.

Kävimme Maijun kummisedän luone Me&I kutsuilla ja samalla buzzasimme satukirjastoa.

Kotona Maiju kuuntelee paljon valmiiksi luettuja satuja ja yrittää tavailla sanoja. 
Ainut vähemmän hyvä juttu tässä on  ollut se, että meillä vasta siis opetellaan lukemaan, eikä satukirjastosta ole löytynyt ainuttakaan tavutettua satukirjaa. Tässä siis ehdottomasti kehittämisen paikka ;)
Voit tutustua palveluun TÄÄLLÄ

Osallistumalla kampanjoihin luon hauskoja ja jännittäviä kohtaamisia minun ja ystävieni sekä eri tuotteiden ja palveluiden välillä. Buzzadorina minulla on mahdollisuus yhdessä ystävieni kanssa päästä kokeilemaan ja vaikuttamaan tuotteisiin sekä palveluihin ennenkuin ne ovat tulleet markkinoille..
Buzzadorina levitän sanaa tuotteista ystävilleni ja tuttavilleni kasvotusten, blogien, Facebookin ja Twitterin välityksellä tai muilla keskustelupalstoilla ja kanavilla, joissa olen mukana. Tämän jälkeen raportoin kampanjakokemuksistani ja kokeillusta tuotteesta tai palvelusta. Voin myös lähettää buzzauksistani kuvia ja videoita, jotka julkaistaan Buzzadorin kampanjasivulla. Kuvat, videot ja muut tekstiraportit näkyvät vain samaan kampanjaan osallistuville Buzzadoreille.

#buzzadorsatukirjasto #buzzador #satukirjasto

perjantai 6. syyskuuta 2013

Hääparille

Raikasta syyskuun alkua teille kaikille!
Mä niin toivoisin kesän jatkuvan ja jatkuvan.

Tässä korttini jonka tilauksesta kesällä tein.

Magnolian hääpari.

Sivuttainen kuva kortistani.

ja tässä vielä suoraan edestä kuvattuna. 

Joko sinä olet syksyisessä marjametsässä tai sienimetsässä käynyt? Minä en, vaikka keskellä metsää asunkin.