torstai 27. syyskuuta 2012

Synttärikortti

Tämän kortin tein jo viime viikolla ja tarkoitukseni oli se toimittaa synttärisankarille viikonloppuna Kouvolaan, mutta unohdin kortin kotiin :(

Käytin kortissani Magnolian leimasinta. Stanssasin leimakuvan paperista uudella stanssilla. Lisäsin kahta eri pitsiä ja paljon kukkasia. Koristelin vielä lopuksi puolihelmillä ja kimalleliimalla.

Tässä lähikuvaa leimakuvasta jonka värittelin Prismacolor Premier kynilläni.

Kukkaset kortin vasemmassa reunassa

ja tässä vielä kukkaset oikeassa reunassa.

Olen myös hankkinut itselleni oman leimasimen tai tarkemmin ottaen kaksi, mutta tässä niistä ensimmäinen.

Viime viikonloppu siis meni Kouvolassa. Olimme kannustamassa Jussi-Petteri Leppihalmetta EM- Rallycrossin suomen osakilpailussa.  Meitä oli hurjan iso porukka paikalla ja toivon että kaikilla oli edes vähän hauskaakin, vaikka vettä satoi koko viikonlopun ajan.
Tänä viikonloppuna suuntaan Saksaan saman asian tiimoilta ja koitan myös muistaa ottaa tämän kortin sinne mukaan, sillä ehkäpä perille toimittaminen näin onnistuisi vielä jälkikäteenkin. 
Hyvää viikonloppua kaikille :) Maanantaina onkin jo lokakuu....

Pari haastetta:


4 kommenttia:

  1. Awesome card! Everything about it is just perfect, those embellies are lovely.

    Thanks so much for playing along with us at Sparkles!

    Hugs,
    Linda

    VastaaPoista
  2. Kaunis kortti! Kukat varsinkin todella upeat! Ja värit:)

    VastaaPoista
  3. Fabulous creation!

    Thank you for joining in the fun at Sparkles Monthly Challenges for our * Away with the Fairies * challenge

    Hope you will join us again & good luck in the draw
    Hugs Shaz x

    VastaaPoista