Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bildmålarna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bildmålarna. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Toinenkin Lucia

Tein toisenkin kortin samasta leimakuvasta.

Tähän korttiin tuli mielestäni ihan eri tunnelma, vaikka leimakuva onkin ihan sama Bildmålarnan Lucia neitonen kuin tuossa edellisessäkin kortissa.

Tässä vielä lähikuvaa leimakuvasta.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Bildmålarnan Lucia


Ihana Bildmålarnan Lucia neitonen. Pitsiä, punaista nauhaa, puolihelmiä ja Timpan stanssilla yksi Joulutähtönen.

Kuvan värittelin Prismoilla.

torstai 10. lokakuuta 2013

Bildmålarnan tyttönen

Tämän kortin olen tehnyt jossain vaiheessa, mutta se on jäänyt kokonaan julkaisematta. Nyt on siihen juuri sopiva hetki, sillä Bildmålarnan Challangen on aiheena ruusuja.

Yleensä korteissani onkin ruusuja, mutta nyt jo melkein tuskastuin kun selasin valmiita korttejani, eikä niissä ollutkaan ruusuja. :D tämä oli itseasiassa ainut valmiista korteistani joka tähän haasteeseen kävi.

Hirvittävän nopeasti taas on tämäkin kuukausi pyörähtänyt käyntiin. Vain 75 päivää jouluun!

lauantai 28. syyskuuta 2013

Ensimmäinen joulukortti tänä vuonna.

lopultakin sain tehtyä ensimmäisen joulukorttini tälle vuodelle.

Bildmålarnan uutuus leima pääsi tähän korttiin. Aivan ihana. Täytyy kyllä jälleen hehkuttaa, että ovat tosiaankin onnistuneet tääs leimasimissaan. Minä tykkään.

Olen eilisen päivän leiponut kaikenlaista herkkua ja nyt pitäisi täyttää täytekakku ja sitten siivota hiukan. Huomenna vietämme Maijun synttäreitä.

torstai 19. syyskuuta 2013

Maiju 7v

Uskomattoman nopeaa kuluu aika. Vasta ihan just sain syliini pienen käärön jota aloimme kutsua pupuksi. 

Pupu sai ihan oikeankin nimen joka kuuluu Anni-Maiju Susanne, tuttavallisemmin Maiju.
Tänään tuo pupunen täyttää jo 7 vuotta. 

Kortin Pupulle tein tästä herttaisesta Bildmålarnan leimakuvasta. Värittelin muuten ensimmäisen kerran Spectrum noir tusseilla, joita ostin Näpsäkästä. 

Tässä koko kortti. Valokuvaus tornissani illalla kun lapset nukkuvat on aika haastavaa, sillä valaistus on todella heikko. 

Aamulla annoin Maijulle lahjan ja kortin ja minulle jäi mielikuva että kortti oli lahjaa tärkeämpi, sillä kortin ihailuun käytetty aika oli ihmeellisen pitkä. Aivan hämmästyin. Ilmeisesti siis onnistuin väkerrykseni kanssa :)

Hyvää Syntymäpäivää Maijulle! <3



tiistai 10. syyskuuta 2013

Traktorikortti Traktorimiehelle

Minäpä satuin olemaan yksi niistä onnekkaista joka oli juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Tarkemmin sanottuna Paperinauhassa bildmålarnan uutuusleimasimien saapuessa ;) Sain siis itselleni tämän ihanan traktorileimasimen. Mun askarteluintoni vain on ollut kateissa jo pidemmän aikaa, eikä oikein mitään valmista ole tahtonut syntyä. 

Värittelin aluksi kaksi kuvaa. Toisesta tuli sininen ja toisesta, arvaatkos minkä värinen ;)  tässä siis ensimmäisenä kasattu kortti.

Väritykseni lähikuvassa. Pablot olivat käytössä.

Tässä vielä suoraan kuvattuna tämä kortti. Kulmassa vielä pieni metallitraktori riipus.


Lauantaina kisailemme Traktorien mäkivetokisoissa Siikaisten Sammissa ja saattaapa siellä olla meiltä osallistuja myös polkutraktorikisassa. Pitäähän toki viimevuoden voittajan puolustaa sijoitustaan ;) 


torstai 9. toukokuuta 2013

Bildmålarnan uutukainen

Bildmålarnan uutuudet tulivat myyntiin maanantaina. Näin jo aikaisemmin kuvan uutuuksista ja ensimmäinen ajatus näistä leimasimista oli kyllä että "ohhoh" Ovat siis niin eri tyyppisiä kuin heidän aikaisemmat leimansa. Paljon rajumpia, mutta silti niin ihastuttavia. Minun piti tehdä tilaus heti maanantaina ja voi miten ihanan nopea olikaan toimitus. Sain pakettini siis jo eilen, keskiviikkona. :)
Illalla piti sitten jääkiekkoa katsoessa väritellä ensimmäiset kuvat ja aamulla kasasin siis tämän kortin.
Värittelin kuvan Promarkereilla joita minulla on vain muutama. Hempeät sävy tekevät kuvasta herttaisen, eikä tunnelma ole lainkaan niin raju kuin mitä tästä saisi tummilla sävyillä. 

Kuviopaperit tulivat samassa paketissa ja ovatkin Bildmålarnan uutukaisia myös. Rusetissa olevan koristeen ostin eilen tiimarista. Leimakuvan kulmassa olevan strassikoristeen hain eilen Paperinauhasta. Tuon vihreän kuviopaperin reunat leikkasin Marthan leikkurilla joka niinikään on minulle uutuus.
Tässä vielä tuo rusetti tarkemmassa kuvassa.

Hyvää Helatorstaita sinullekkin.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kummipojalleni

Tämän kortin olen tehnyt kummipojalleni Juholle. 
Bildmålarnan leimakuva tässäkin kortissa ja värityksen Pabloilla. 

Paljon Onnea Juho!





torstai 21. maaliskuuta 2013

Poikakortti jälleen

Näillä poikakorteilla jatketaan edelleenkin.

Tämä Bildmålarnan leimakuva on vienyt sydämeni aivan totaalisesti. 

Edelleenkin mennään puolella teholla, sillä olen vieläkin sairaana. Tänään miehenikin kertoi flunssan kiusaavan. Saapa nähdä miten pahaan kuntoon tauti hänet vie. Onneksi lapset ovat jo tervehtyneet.






maanantai 18. helmikuuta 2013

Melko runsas kortti

Aamulla tuli ajatus että voi kun voisi tehdä kortin värittämättä ensin leimakuvaa. Sitten siivosin pöytäni ja löysin 34kpl valmiiksi värittämiäni leimakuvia. Seuraava ongelma olikin sitten se, että kuvia oli liikaa ja valinta kävi vaikeaksi. Päätin siis käydä käynnissä olevat haasteet läpi ja katsoa sopisiko joku kuvistani niihin. Tähän kuvaan päädyin lopulta.

Ihana Bildmålarnan Mimosa. Nyt on tunnustettava etten ole ihan varma olenko värittänyt Prismacoloreilla vai Pabloilla. Kumpikin on mahdollista tämän kuvan kohdalla.

Lisäsin korttiini paljon kaikenlaista koristusta. 

Löysin montakin haastetta:


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kesää ikävä mulla on

Bildmålarnan ihana uutuusleimasin pääsi tähän korttiin.

Perhonen, kukkanen ja kiekura stanssattuja, kuten myös kaikki paperit joita käytin.

Leimakuva tarkemmin.

Tämä stanssi kuului joulun pakollisiin. Päätin kokeilla ihan valkoisena, josko kävisi muuhunkin kuin joulukortteihin.



keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Anni-Maiju 6v

Tänään on tyttäreni kuudes syntymäpäivä. Mihin ihmeeseen se aika oikein menee?
Perjantaina tein tytölle kortin. Päivällä nettiä selatessani löysin kivan yllätyskuoren jota päätin heti testata. 
Päätin käyttää kirkkaita värejä pitkästä aikaa, koska onhan kyseessä pienen tytön kortti. Kaikki käyttämäni kuviopaperit ovat Lidlistä ostamastani lehtiöstä. Tässä lopputulos tuosta kannesta.

Tässä taas sisäpuoli ja tuo yllätys jonka kuoreen laitoin. Neiti sai lahjansa jo perjantaina ja kysyi että "enkö saa muka yhtään karkkia." joten ajattelin että kai sitten edes vähän :)



perjantai 31. elokuuta 2012

Kolmas joulukortti ja askarteluvinkki.

Mielestäni nämä Bildmålarnan uudet joululeimasimet ovat aivan ihastuttavia. Ovat kyllä onnistuneet kertakaikkisen hyvin luomistyössään.
Korttini jälleen vaaleissa sävyissä. Lisäsin kukkasiin maalia ja kimalleliimaa. 

Korttini vähän eri kulmasta kuvattuna.

Sitten päästään toiseen aiheeseen josta kerroin jo otsikossa. Eli Askarteluvinkkini :)
Helmikiehkura kortissani on itse tehty ja alkuviikolla löytämäni materiaalin kanssa tuo on todella helppo ja edullinen toteuttaa.

Tiimarista löysin kaksipuolista ohutta teippiä arkeissa. Paketissa on 3 arkkia, joten tuosta saa aika monta kiehkuraa tehtyä. Tätä myytiin myös isompina arkkeina, mutta itse ajattelin tämän olevan tarkoitukseeni oikea koko.
Tässä osa välineistä ja valmiita kiehkuroita.
Stanssasin siis kiehkurastanssilla kaksipuolisesta tarraarkistani kiehkuran, otin toiselta puolelta suojapaperin pois ja kiinnitin strasseja sekä helmiä. Todella helppoa, nopeaa ja edullista. Mielestäni kaupasta ostetut valmiit kiehkurat ovat kalliita, enkä ikinä malta käyttää yhdessä kortissa kokonaista kiehkuraa. 
Sen verran vielä neuvon jos joku näitä innostuu tekemään, että nyt kun olen yhtä kokemusta viisaampi suosittelen liimaamaan kiehkuran valmiiksi paikoilleen, ennenkuin lisää helmet/strassit. paljon kätevämpää niin päin :)

Nyt toivotan hyvää viikonloppua kaikille ja kiitän teitä ihanista kommenteista, niitä on aina ilo lukea.

osallistun kortillani Askartelutaivaan Joulukortti haasteeseen.


keskiviikko 29. elokuuta 2012

Toinenkin joulukortti

 Menin kurkkimaan P'skarteluhaasteeseen että miten monella työllä 1 osallistuja voi ottaa haasteeseen osaa ja kohtasin iloisen yllätyksen. Olin jo voittanut kyseisen haasteen johon ajattelin tämänkin kortin sopivan. :) Kortissani on siis kolme kukkaa joten ajattelin että tämä kävisi P*skiksen synttärihaasteeseen.

 Käytin tässäkin kortissa Bildmålarnan leimakuvaa sekä saman valmistajan kuviopapereita.

Lisäsin kakkupaperin kuviopaperien väliin, timantit kulmiin, ison rusetin kiinnitin haaraniitillä johon vielä ripustin lumihiutaleen. Kukkasia kulmaan kolmessa kerroksessa, niin ja nuo kulmakoristeet. Ensimmäisen kerran uskaltauduin sutimaan valkoista maalia korttiini ja siitä saivat osansa kukkaset, kuviopaperit ja nuo kulmakoristeetkin vaihtoivat väriä. Kukkiin lisäsin vielä lopuksi kimalleliimaa ja keltaisiin tähtösiin laitoin Glossy accentsia. 


Vaikka korttini ei käynyt siihen haasteeseen johon sen olin ajatellut liittäväni, huomasin että tämä sopii vallan mainiosti P*skiksen uuteen haasteeseen, joten siihen otetaan siis tällä kortilla osaa. (tarkkasilmäinen löytänee kortistani useammankin Bingorivin: harmaa-kuvioleikkuri-timantti tai maali-kuvioleikkuri-aakkostarra tai maali-harmaa-keltainen)


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Eka joulukortti tänä vuonna.

Bildmålarnan ihanat leimakuvat ja paperit saapuivat viime viikolla. Viikonlopun aikana olen väritellyt kuvia aika paljon ja tässä on ensimmäinen valmis kortti.

Käytin kortissani Bildmålarnan papereista kolmea, joista yhtä useammassa kerroksessa.

Tein kolme joulutähtöstä, joissa jokaisessa käytin kolmea eri kokoista kuviolävistintä. Laitoin vielä kukkasiin puolihelmet.


osallistun kortillani haasteseen:

tiistai 21. elokuuta 2012

Synttärikortti..

...samalle tytölle jolle tuo alla oleva korukin menee.

Maskasin tuon Bildmålarnan aidan kahteen kertaan. Tyttönen kisuineen on siis myös Bildmålarnan tuotantoa. Stanssasin korttiin toisenkin kissan valopylvään juurelle. Stanssit Magnolian, kuten myös taustan kuviopaperi. Lisäsin kakkupaperia kuvan taakse ja kukkasia eteen. Tyttösen siipiin ja kukkasiin lisäsin kimalleliimaa ja valopylvään ikkunaruutuihin Clossy accentsia. Kuvan olen värittänyt tuttuun tapaani Prismacolor Premier kynilläni öljyä ja stumppeja käyttäen. 

Oikein hyvää illanjatkoa kaikille :)

tiistai 14. elokuuta 2012

Toinenkin

kesäinen kortti Bildmålarnan leimakuvasta.

Leimasin suoraan korttipohjalle ja värittelin prismacolor kynilläni. Lisäsin kulmakoristeet ja paljon kukkasia. 

Osallistun myös tällä kortilla haasteseen:



Viime hetkillä....

Jäi sitten tämän kortin valmistuminen viime tippaan. Jokusen tunnin voi vielä osallistua Bildmålarnan kesähaasteeseen ja minulla oli kortti kokonaan tekemättä. Olen jo aika päivät sitten katsonut että haasteessa on aivan mahtava palkinto jaossa ja olin päättänyt että teen siihen kortin. Siltikin tuntuu että en meinannut ehtiä mukaan.

Tässä siis minun kesäinen korttini. Toteutin omani helistinkorttina. Kovasti stanssasin vielä kulmakoristeetkin, mutta päätin sitten jättää ne kokonaan pois.

Käykö teillä koskaan niin että päätätte osallistua johonkin haasteeseen, mutta aikaa ei tahdo löytyä tai ajatus on kokonaan hukassa toteutuksen kanssa?



sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Vähintään kolme kerrosta...

...papereita. Oli ohje Bildmålarnan haasteessa tällä kertaa. Leimakuva oli jo valmiiksi väritettynä pöydälläni ja odotti vain pääsyä korttiin. 

Kortissani on itseasiassa neljä kerrosta papereita. Lähes kaikki kuviopaperit ovat myös Bildmålarnan, lukuun ottamatta tuota vaaleinta paperia jossa ruusuja. Se on Pion Design tuotantoa. 

Osallistun tällä siis Bildmålarnan haasteeseen numero 23

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Uutta Magnoliaa tytöllekkin :)

Siis olenhan minä kortteja tehnyt ja kuvia välmiiksi väritellyt, olen vain ollut laiska kuvaamaan ;)

Tähän porraskorttiin laitoin Magnolian uudesta klubipaketista tuon suloisen Tildan sekä kauniin Flamingon. Laitoin Tildan istumaan Bildmålarnan tynnyrin päälle. Mielestäni Tilda sopii tuohon täydellisesti vaikkakin mietin että onko oikein maskata kahden valmistajan leimoja keskenään. Mitä mieltä sinä olet?

Tässä vielä kuva toisesta suunnasta.

Hyvää viikonloppua kaikille.