Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukortit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. joulukuuta 2014

Stabilo EASYergonomics expert 2



Pääsin Buzzaaddoriksi Stabilo EASYergonomics expert tuotteille. Testaan siis tuotteita (tällä kertaa tyttäreni kanssa yhdessä) ja kerron rehellisen mielipiteeni testaamisen jälkeen.

Päätimme tehdä joulukortteja leimakuvista.

Maiju värittää omilla kynillään leimakuvaa jonka stanssasi ensin. Maiju pitää siitä että värit ovat kirkkaat. Hän käytti jokaista väriä kortissaan.

Minäkin väritin omilla kynilläni leimakuvan. Olisin toki kaivannut useampaa sävyä joka kynään, mutta onnistui värittely vähemmälläkin kynämäärällä. Painoin vain toisissa kohdissa enemmän kuin toisissa, niin sain hiukan varjostuksiakin tehtyä :)

Molemmat tekivät oman korttinsa valmiiksi asti.

Maijun valmis kortti <3

Minun korttini.



Erityisesti pidin siitä että kynät ovat pehmeät, niillä oli mukava värittää ja ovat käteen hyvin sopivat.


#stabilobuzz #stabilo #buzzador

tiistai 14. tammikuuta 2014

Lämmin Joulutervehdys

Mulla on vieläkin viime vuonna tehtyjä joulukortteja joita en ole teille näyttänyt.

Ihastuin näihin tonttuleimasimiin, niin että ne oli itselle saatava. Näitä oli siis kolmenlaisia, joten ehkäpä nämä tontut tulevat seikkailemaan blogissani toistekkin


tiistai 7. tammikuuta 2014

Joulukortteja vielä

Pari joulukortia vielä.
En ole ehtinyt askartelemaan paljoakaan marras-joulukuussa, kaiken muun kiireen keskellä. Olen kuitenkin muutaman joulukortin ehtinyt tekemään, tosin unohdin lähettää ne. 1 ainoan sain postiin ;)

Ihastuin kovasti tähän lintuseen, joka pääsikin useampaakin joulukorttia koristamaan.

Jostain syystä värit näissä kuvissa eivät vastaa todellisuutta. Ehkä vika on siinä ettei päivänvaloa ole juurikaan koskaan :( Minä niin kaipaan jo kesää.

Vietimme joulun Levillä. Meillä kävi ihan oikea joulupukki porolla tuomassa joululahjoja ;)
Maiju 7v. sanoi ennen joulua että siitä tietää onko pukki oikea jos se tulee porolla :D

En ole ehtinyt askartelemaan vielä tänä vuonna ollenkaan. Näin joku yö sitten unta, että olin kerännyt kananmunankennoja (3kpl 6munan kennoja) ja etsin pinterestistä toivottomasti ohjeita miten voisin niitä hyötykäyttää :D En tiedä mistä tuo uniini tuli. En ole edes haaveillut tekeväni munankennoista mitään, eikä meillä kukaan osta noin pieniä kananmunakoteloita ;) 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Toinenkin Lucia

Tein toisenkin kortin samasta leimakuvasta.

Tähän korttiin tuli mielestäni ihan eri tunnelma, vaikka leimakuva onkin ihan sama Bildmålarnan Lucia neitonen kuin tuossa edellisessäkin kortissa.

Tässä vielä lähikuvaa leimakuvasta.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Bildmålarnan Lucia


Ihana Bildmålarnan Lucia neitonen. Pitsiä, punaista nauhaa, puolihelmiä ja Timpan stanssilla yksi Joulutähtönen.

Kuvan värittelin Prismoilla.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Lumiukkoja lumiukkoja

Toivoisin metrisiä lumikinoksia mutta vain pikkupakkasia. Todellisuudessa toivon kyllä auringonpaistetta ja vähintään +18 lämpötilaa :D

Lumiukkoja stanssattuna tämän kertaisessa joulukortissani.

Hyvää Joulukuuta jokaiselle!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Vaaleita sävyjä


Korttini vääleissa sävyissä tällä kertaa.
Hyvinkin yksinkertainen joulukortti.

Minulla on korttien kuvaaminen jäänyt jostain syystä viime aikoina todella vähälle. Marraskuun aikana postauksia blogissani on ollut luvattoman vähän, pahoitteluni siitä. Kortteja on valmistunut kyllä, mutta se kuvaaminen....
Yritän parantaa tapani ;)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Kuusivarkaissako?

Mahtaneeko Tilda olla menossa kuusivarkaisiin? 

Olen tehnyt kaikki puut sekä tuon aidan Magnolian stansseilla. Pupu on Cottage Cuts stanssilla tehty. Leikkasin Tildan saksilla irti taustastaan ja kiinnitin kaksipuolisella teipillä korttiin. Olen käyttänyt kortissani Lumiainetta sekä kimalleliimaa. Jouluiloa teksti on valmiiksi stanssatusta arkista ja nopea lisätä kortteihin.

Lapset laskevat päivä joululomaan ja kissakin on ihan sekaisin saamastaan joulukalenterista joka sisältää kissanminttu pastilleja :)

muistathan osallistua digikuvakisaani tuola alempana, sinulla on vielä mahdollisuus päästä mukaan :)

torstai 6. joulukuuta 2012

Uutta Magnoliaa


Magnolian klubipaketti oli tupsahtanut postilaatikkoomme eilen. Innostuin kovasti paketistani ja olenkin eilisen illan ja tämän päivän aikana väritellyt jokaisen leimakuvan kertaalleen. Mielestäni erittäin onnistuneita leimasimia tässä paketissa. Ystävänpäivään sopivia leimoja ovat ja ainut mitä jäin kaipaamaan oli Edvin. Klubipaketti ei sisältänyt yhtäkään leimasinta Edvinistä.

Ensimmäinen leimakuva joka pääsi kortiksi saakka on siis tässä.

Tarkoitukseni oli tehdä ystävänpäiväkortti, enkä oikein tiedä missä vaiheessa tästä tulikin joulukortti :D 
Väritykset prismacolor kynillä.


Tässä koriste alareunasta vielä tarkempana.

Käythän rohkeasti veikkaamassa edellisessä postauksessa olevien koneiden merkkiä. Jokaisella on mahdollisuus voittaa digikuvat itselleen.

Tämän kortin myötä toivotan kaikille oikein Hyvää Itsenäisyyspäivää.


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Toinenkin tonttunen

Tässä toinen joulukorttini tästä ihanasta Vilda Stamps tontusta.

Tällä kertaa perinteinen punainen tonttulakki. Ihastuin tähän joulukukka-stanssiin myös. Olen tehnyt kukkia valmiiksi useammankin jo, nyt vaan täytyisi kasata kortiksi saakka. Isohan tuo on, mutta saa ollakkin. 

Joulukuu jo menossa, eikä ainakaan minulla vielä minkäänlaista joulufiilistä. Onneksi tuli edes vähän lunta, josko se fiiliskin tästä.

Kiitos mukavista kommenteistanne joita olette minulle jättäneet <3

torstai 29. marraskuuta 2012

Uusi leimasin, uusi stanssi.

Kortteilu ja muukin askartelu on ollut aika vähissä tornissani viime aikoina. Olen ollut pakotettu tekemään koulutehtäviä välillä ;) Niin ja siivosinhan minä tornini ja vaihdoin työpöydät toiselle seinälle, ikkunan eteen. 
Ihastuin tähän Vilda Stamps leimakuvaan heti kun sen näin. Tilasin ulkomailta, mutta en ole ehtinyt sitä käyttämään. Tänään korjasin tilanteen ja tein kaksi eri korttia, joista tässä ensimmäinen.

Sinisen sävyillä tehty joulukortti. Leimakuvan värittelin Prismacolor kynilläni. Leikkasin leimakuvan Spellbindersin stanssilla ja tekstin saman stanssisetin pienemmällä stanssilla. Teksti on ääriviivatarra, joita myönnän käyttäväni aivan liian vähän siihen nähden millainen varasto minulla niitä on.  Lumihiutaleisiin laitoin Clossy Accentsia ja sen päälle vielä Diamond Dustia. Sielä täälä Stickles Star Dustia. Helmikiekura ja kukkasia. 


maanantai 19. marraskuuta 2012

Copiceilla pitkästä aikaa

En edes muista milloin olisin Copiceillani viimeksi värittänyt, mutta jo pidemmän aikaa olen ajatellut että sitä pitäisi kokeilla välillä.

Leimakuva on Penny Black. Mielestäni aivan ihanan iloinen ja vauhdikas kuva. Tunnustan etten osannut värittää tuota joulupalloa kuten olisin halunnut joten "pelastin" tilanteen kimalleliimalla joka kyllä sopii jouluun muutenkin. 

Onko sinulla jo joulukortit valmiina tai edes hyvässä vauhdissa?


tiistai 30. lokakuuta 2012

Joulukortilla jatketaan...

Tässä taas yksi enbossattu peura joulukortissa.

Tällä kertaa käytin kuviopaperia ja stanssasin kulmiin kauniit kuviot. En tiedä onko tämä vähän levottoman oloinen. Mitä mieltä sinä olet? Tekstin lisään taas lähempänä joulua kun tiedän saammeko valkean maan jouluksikin vai emme.


tiistai 23. lokakuuta 2012

Tonttutyttönen

Magnolian tonttutyttönen saapui luokseni Magnolian clubipaketin mukana. Aika vähän olen näitä ehtinyt käyttämään, mutta enköhän vielä ehdi.

Pitääkö joulussa olla aina joulunpunaista, vai käykö vaaleanpunainen? Mielestäni tämä on vähän hassu. Ehkäpä se muuttuu vielä kun lisään tuohon kuvan päälle tekstin kunhan tiedän voinko toivottaa Valkeaa Joulua vai jotain muuta. 



sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Jouluiloa

Tähän korttiin mallin tunnustan ottaneeni suoraan Minnamannan blogista. Hän oli tehnyt aivan ihanan kortin tästä leimakuvasta ja koska itsekkin sen omistan päätin kokeilla myös. 

Penny Black leimakuva. Eikös olekkin söpö kisu. Joskus on mukava tehdä yksinkertaistakin.



perjantai 19. lokakuuta 2012

Embossausta taas välillä

Tämä leimasin taitaa olla vanhimpia mitä omistan. Erinomainen juuri embossaukseen.

Lisäsin kukkasia ja helmikiekuraa. Yksinkertainen ja kaunis.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Magnolian nallukka

Olin ajatellut etten näistä nalleleimasimista niin piittaa, mutta te kaikki ihanat olette tehneet näistä niiiiin upeita kortteja että minun oli sitten ihan pakko hankkia itsellenikin edes yksi nalle. 

Tämän kortin tein 7.10 Ylistarossa askartelutapaamisessa. Kiitos vielä naiset mukavasta päivästä. Oli kiva viettää aikaa kanssanne.



keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Ylväs peura

Kovin on jäänyt vähälle blogini päivitys. Se ei silti tarkoita ettenko olisi tehnyt kortteja. En vain ole ehtinyt niitä kuvaamaan tai tänne päivittämään. Nyt kuitenkin kuvasin ison läjän kortteja ja vähän jotain muutakin joita loppukuun aikana automaattisesti laitan tänne ilmestymään. 

Tässä ensimmäinen.

Tämä Crafty Individuals leimasin oli niin ihastuttava että päätin sen Paperinauhasta itselleni hankkia. Leima on juuri omiaan käytettäväksi embossauksessa.
Olen käyttänyt aika vähän värejä tässä kortissa, mutta se ei mielestäni vaadi yhtään enempää väriä kun kaikki nuo kauniit stanssatut yksityiskohdat paperien reunoissa näkyvät yksivärisistä kartongeista parhaiten.  Kukkaset tein myös itse.



keskiviikko 29. elokuuta 2012

Toinenkin joulukortti

 Menin kurkkimaan P'skarteluhaasteeseen että miten monella työllä 1 osallistuja voi ottaa haasteeseen osaa ja kohtasin iloisen yllätyksen. Olin jo voittanut kyseisen haasteen johon ajattelin tämänkin kortin sopivan. :) Kortissani on siis kolme kukkaa joten ajattelin että tämä kävisi P*skiksen synttärihaasteeseen.

 Käytin tässäkin kortissa Bildmålarnan leimakuvaa sekä saman valmistajan kuviopapereita.

Lisäsin kakkupaperin kuviopaperien väliin, timantit kulmiin, ison rusetin kiinnitin haaraniitillä johon vielä ripustin lumihiutaleen. Kukkasia kulmaan kolmessa kerroksessa, niin ja nuo kulmakoristeet. Ensimmäisen kerran uskaltauduin sutimaan valkoista maalia korttiini ja siitä saivat osansa kukkaset, kuviopaperit ja nuo kulmakoristeetkin vaihtoivat väriä. Kukkiin lisäsin vielä lopuksi kimalleliimaa ja keltaisiin tähtösiin laitoin Glossy accentsia. 


Vaikka korttini ei käynyt siihen haasteeseen johon sen olin ajatellut liittäväni, huomasin että tämä sopii vallan mainiosti P*skiksen uuteen haasteeseen, joten siihen otetaan siis tällä kortilla osaa. (tarkkasilmäinen löytänee kortistani useammankin Bingorivin: harmaa-kuvioleikkuri-timantti tai maali-kuvioleikkuri-aakkostarra tai maali-harmaa-keltainen)


perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua

Blogissani on ollut jonkun aikaa hiljaista, koska olen sairastanut ja sairastan edelleenkin todella sitkeää flunssaa joka kehittyi lopulta poskiontelotulehdukseksi.
Nyt on kuitenkin tullut aika hiljentyä ja rauhoittua Joulun viettoon ja sen vuoksi toivotankin nyt Kaikille Blogiani seuranneille Oikein Hyvää ja Rentouttavaa Joulua.



Tässä vielä viimeinen Joulukortti tälle vuodelle. Itse en ainuttakaan korttia lähettänyt, mutta muutama menee pakettien mukana sukulaisille ja ystäville.

Luulenpa että Blogissani on melko hiljaista tammikuun puoliväliin saakka, sillä lähden joulun jälkeen matkalle :)

Posted by Picasa